Luovuutta-Läheisyyttä-Yhteistyötä Kulttuuri, Culture, Koulutus, Education, Musiikki, Music, Urheilu, Sports

Elinikäinen oppiminen-Kittilän Ihmisten voimavara

  • sivistystoimenjohtaja Tiina Nikander-Koivukangas, juhlaesitelmä Kittilän Ihmiset ry Levi Summit, 4.8. 2018
    sivistystoimenjohtaja Tiina Nikander-Koivukangas, juhlaesitelmä Kittilän Ihmiset ry Levi Summit, 4.8. 2018
  • Lifelong learning
    Lifelong learning
  • Maisema kuvattuna Levi Summitilta.
    Maisema kuvattuna Levi Summitilta.

Kittilän Ihmiset ry puheejohtajana toimii Jouni Palosaari. Olin yhdistyksen syysjuhlassa pitämässä esitelmää aiheena elinikäinen oppiminen. Yhdistyksessä on 700 jäsentä ja se järjestää monipuolista toimintaa +65 vuotiaille kittiläläisille senioreille.

ELINIKÄINEN OPPIMINEN-KITTILÄN IHMISTEN VOIMAVARA

Minulta on kuluneen vuoden aikana useammin kuin kerran kysytty sitä miten olet uskaltanut lähteä Kittilään asumaan, elämään ja työskentelemään. Vastaus on ollut helppo; olen tullut tänne ihmisten vuoksi. Työhaastattelu oli sovittu Kittilän kunnantalolle kello 13.00. Saavuttuani paikalle kunnanhallituksen kokoushuoneen ovelle, minulle ilmoitettiin, että asioihin oli tullut muutama muuttuja, haastattelu olisikin vasta klo 16.00. Tiesin heti, että olin tullut kotiin. Ihastuin kittiläläisiin ihmisiin tavatessani Teitä ensimmäisen kerran vuosi sitten elokuussa.

”Kittilän ihmiset” nimen tuntevaan ja vuonna 2009 perustettuun yhdistykseen tutustuin esitellessäni yhdistyksen toiminta-avustusta vapaan sivistystyön lautakunnassa. Minuun teki vaikutuksen yhdistyksen toiminta-ajatukseen liittyvät asiat, kuten lähimmäisestä välittäminen ja yksinäisyyden torjuminen. Kokouspöytäkirjoihin olin kirjoittanut mm. seuraavaa;

Yhdistyksen toiminta on jo vakiintunutta ja sen voidaan mainita si­säl­tä­vän erilaisia tapahtumia; uinti, keilailu, tanssiaiset asia­pi­toi­si­ne ohjelmineen, luentoja, askartelua, muis­tin­vir­kis­tä­mis­teh­tä­viä ja isohkoja lounastilaisuuksia. Lisäksi toimintaan kuuluu eri ikä­ryh­mien välinen vuorovaikutus mm. yläaste ja lukioikäisten nuorten kans­sa. Yhdistyksen toiminnassa on mukana kymmeniä va­paa­eh­toi­sia: soittajia, kuorolaisia ja yhdyshenkilöitä. Yh­dis­tyk­sen toiminnassa on huomioitu tasa-arvoinen vaikuttavuus kittiläläisten yli 65-vuo­tiai­den hyvinvointiin ja yksinäisyyden torjuntaan. Tässä vaiheessa asia oli minulle tuttu vain paperilta mutta kevättalvella osallistuessani Kittilän Ihmisten tiistaipäivän lounastapaamiseen Taivaanvalkeissa Tonttulassa, häikäisevän kauniina, kevättalven päivänä oli yhdellä silmäyksellä aistittavissa yhdistyksen toiminta-ajatuksen siirtyneen mitä suurimmassa määrin käytäntöön. Tonttulan salissa on n. 60 iloista, puheliasta ja välitöntä senioria ”Kittilän Ihmistä” viettämässä aikaa, lounastamassa, tanssimassa, olemassa yhdessä. Tästä tietenkin kuuluu kiitos kaikille toimijoille ja ennen kaikkea yhdistyksen puheenjohtajalle Jouni Palosaarelle. En ole Kittilässä olo aikanani missään yhteydessä kokenut sellaista yhdessäolon iloa, kuin tuona kauniina päivänä koin yhteisessä lounastuokiossa. Ajaessani auringossa tuntureita ihaillen, säilyi tilaisuuden tunnelma vielä pitkään mieltä lämmittämässä.

Elinikäinen oppiminen (lifelong learning) tarkoittaa ideaa, jonka mukaan ihminen oppii koko ajan elämänsä ikävuosina ja hänen tulisi opiskella uutta koko ajan esimerkiksi työn ohella. Unesco toi elinikäisen kasvatuksen teeman kansainväliseen keskusteluun jo 1960-luvun puolivälissä. Ihmisen oppimiskyky on ehkä parhaimmillaan noin 10–20-vuotiaana mutta iän myötä oppiminen voi jopa helpottuu ja se on kokonaisvaltaisempaa kun muistissa on enemmän tietoaineksia, joihin uusi tieto kytkeytyy. Ihminen oppii siis uusia asioita koko elämänkaarensa ajan. Niin formaalisti, non-formaalisti kuin informaalistikin. Elinikäisestä oppimisesta on tullut välttämätöntä, sillä yhteiskunta muuttuu ja kehittyy nopeaa vauhtia. Yksilöiden henkilökohtainen kehittyminen, menestyminen jatkuvassa muutoksessa olevilla työmarkkinoilla sekä kyky osallistua yhteiskunnan toimintaan edellyttävät oppimista, taitojen ja osaamisen kehittämistä läpi elämän. Tämä ei suinkaan kumoa vaan laajentaa ajatusta lapsena / nuorena oppimisen tärkeydestä sekä formaalissa koulutuksessa opittujen tietojen ja taitojen hyödyntämisestä työelämässä, jatko-opinnoissa kuin elämässä yleensäkin.

Kittilän sivistystoimen strategiatyössä kutsuin asiantuntijaksi tulevaisuustutkija Ilkka Halavan. Hänen ajatteluaan oli se, että nykyinen perus ja toisen asteen lasten ja nuorten koulutus tulisikin nähdä ihmisen elinkaaressa vasta ”esikouluna” jonka jälkeen varsinainen oppiminen alkaa vasta aikuisiällä.

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat joulukuussa 2006 antaneet suosituksen elinikäisen oppimisen avaintaidoista. Niillä tarkoitetaan tietojen, taitojen ja asenteiden kokonaisuutta, yksilön valmiuksia, joita jatkuva oppiminen, työelämän muuttuvat olosuhteet sekä tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotto edellyttävät. Ne helpottavat yksilöä havaitsemaan yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvia muutoksia sekä sopeutumaan niihin ja toimimaan erilaisissa tilanteissa. Avaintaitojen omaksuminen tukee myös tasa-arvoisuuden ja koulutuksen saavutettavuuden periaatteita, ts. myös yksilöitä ja ryhmiä, jotka tarvitsevat erityistukea oppiakseen ja selviytyäkseen elämässä.

Euroopan unionin listaamat elinikäisen oppimisen avaintaidot ovat:

  1. viestintä äidinkielellä
  2. viestintä vierailla kielillä
  3. matemaattinen osaaminen ja perusosaaminen luonnontieteiden ja tekniikan aloilla
  4. digitaaliset taidot
  5. oppimistaidot
  6. sosiaaliset ja kansalaistaidot
  7. aloitekyky ja yrittäjyys
  8. tietoisuus kulttuurista ja kulttuurin ilmaisumuodot

Nämä avaintaidot ovat tietoyhteiskunnassa välttämättömiä ja niitä pidetään keskenään yhtä tärkeinä. Monet taidoista ovat limittäisiä ja toisiinsa sidoksissa: kieleen, lukemiseen, matematiikkaan sekä tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät perustaidot muodostavat oppimisen olennaisen perustan, ja oppimistaidot taas tukevat kaikkea oppimista. Kaikissa kahdeksassa elinikäisen oppimisen avaintaidossa keskeisiksi teemoiksi on nostettu kriittinen ajattelu, luovuus, aloitteellisuus, ongelmanratkaisu, riskinarviointi, päätöksenteko ja tunteiden rakentava hallinta. Tärkeitä taitoja ja ominaisuuksia kaikki tyyni myös perus-, keski- ja korkea-asteen koulutuksessa.

Elinikäisen oppimiseen liittyvä elämänlaatua on käsitteenä abstrakti, ja vaikka sen merkitys on kaikille selkeä, on sen määritteleminen tarkasti vaikeaa. Elämänlaatu yhdistetään yleensä hyvinvointiin, hyvään elämään, terveyteen, onnellisuuteen tai varakkuuteen. Tässä mielessä hyvää elämänlaatua pidetään toivottavana asiana yksilön kannalta sekä yleisesti myös yhteiskunnan kannalta. Moderneissa yhteiskunnissa, joissa kansalaisten hyvinvointi on etusijalla, päättäjät pyrkivät usein parantamaan elämänlaatua.

Käsite ”elämänlaatu” on laajasti levinnyt, ja sitä käyttää valtion virkamiesten, psykologien, lääkärien ja sosiologien lisäksi perheensä hyvinvointia tavoittelevat henkilöt. Vaikka elämänlaadun käsite on yleisessä käytössä, ei sen merkitystä tule tarkemmin pohdittua. On vaikeaa määritellä yksityiskohtaisesti elämänlaadun käsitettä, selittää siihen vaikuttavia henkilökohtaisia ja ulkoisia syitä tai kertoa, kuinka me itse tai muut voimme pyrkiä elämänlaadun parantamiseen. Erikoista on, että elämänlaadun arvioiminen on helpompaa kuin sen määritteleminen käsitteenä, minkä huomaa tiedeyhteisön vakiintuneista arviointimalleista.

Tässä tavoitteena on selventää elämänlaatua käsitteenä ensin yleisestä näkökulmasta ja sitten keskittyen koulutukseen ja seniorikansalaisiin. Ei ole yhtä yksittäistä elämänlaatuun liittyvää teoriaa; jokainen teoria määrittelee elämänlaadun eri näkökulmasta ja painottaa eri tavalla elämän eri ulottuvuuksien tärkeyttä. Viime vuosina teoriat ovat kehittyneet siten, että niissä on keskitytty painottamaan psykologista näkökulmaa, kun taas materialistisen näkökulman merkitys on vähentynyt. Kuitenkin on otettu huomioon elämän eri ulottuvuudet. Meidän ei tulisi pitää näitä teorioita toisilleen ristiriitaisina tai ajatella, että ne paljastaisivat sekavuuden elämänlaadun käsitteessä. Elämänlaadun teorioita ja malleja tulisi käyttää työkaluina sosiaalisen todellisuuden ymmärtämisessä, mikä on jokaiselle olennaisen tärkeää.

On todennäköistä, että se, mikä on sinulle tärkeää ja sinun elämänlaadullesi merkityksellistä, eroaa naapurisi näkökulmista sekä nuorempien, vanhempien ja eri paikkakunnilla asuvien ihmisten näkökulmista. Elämänlaadulle ei ole olemassa vain yhtä määritelmää vaan yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Tämän vuoksi elämänlaatuteoriat ovat hyvä keino selittää elämänlaadun eri merkityksiä ja sitä, miksi se joskus heikkenee ja miten voi itse vaikuttaa muiden elämänlaadun parantamiseen.

Positiivisesti elämänlaatuun voidaan vaikuttaa myös seniorikansalaisten osalta koulutuksen kautta. Joihinkin elämänlaadun ulottuvuuksiin ei kuitenkaan voi vaikuttaa koulutuksen avulla, kun taas toisiin voidaan vaikuttaa hyvinkin vahvasti, jos koulutusinterventio on hyvin suunniteltu. Olennaisinta on tuntea ja ymmärtää nämä ulottuvuudet ja osata vaikuttaa niihin.

Eri alojen tutkijat, sosiologit, psykologit, lääkärit ja filosofit ovat esitelleet elämänlaatuun liittyen erilaisia teorioita riippuen tutkimuksen näkökulmasta, tutkimusalueesta ja ajankohdasta. Ensimmäiset kreikkalaiset filosofit korostivat onnellisuutta ja hyvää elämää: ihmisen olemassaolon tärkein tarkoitus oli tyydyttää haluja, mikä oli hedonistinen perinne, jossa keskityttiin aluksi ihmiskehoon mutta myöhemmin myös mieleen (Chung et al. 1997, Kubovy 1999). Aristoteles uskoi, että todellinen onnellisuus perustuu ihmisen tekemisiin (toiminta) ja siihen mihin hän uskoo (arvot). Aristoteleen eudaimoninen suuntaus (daimon = todellinen luonne) haastoi edeltävän hedonistisen eli nautintojen ohjaaman suuntauksen.

Moderneja elämänlaatuteorioita ovat ohjanneet terveystutkimukset, joiden väitteiden mukaan potilaiden terveyteen puuttuminen ja hoidot eivät suoraan edistä heidän terveyttään vaan pikemminkin heidän elämänlaatuaan. Näillä toimilla on pyritty oireiden vähentämiseen ja potilaan kurjuuden sekä muiden ilottomuuden vähentämiseen. Pyrkimys, jolla tavoitellaan suoraa kivunlievitystä tai muiden ongelmien poistamista, on ristiriidassa viimeaikaisten tutkimusten kanssa, jotka suosittelevat puuttumista elämänlaatuun ja sen parantamiseen tekemällä kansalaisista onnellisempia. Tähän pyritään tukemalla heitä ja turvaamalla heidän olojaan esimerkiksi edistämällä valtion sosiaalipalveluja, terveellisiä elämäntapoja ja kommunikaatiota jne. Viimeaikaiset elämänlaatua koskevat tutkimustulokset ovat asettaneet suuremman painoarvon kansalaisten subjektiivisille kokemuksille kuin objektiivisille näkökulmille. Helposti ajatellaan, että raha tekee onnelliseksi, joten rikkailla olisi myös parempi elämänlaatu. Terveyttä niin ikään pidetään ratkaisevana elämänlaatuun vaikuttavana tekijänä. Raha ja terveys eivät kuitenkaan tuo mukanaan onnellisuutta. Raha ei korreloi onnellisuuden kanssa, kun sellainen tulotaso yhteiskunnassa on

saavutettu, että perustarpeet tulee tyydytettyä (Myers 2000, 54–60). Eräät tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän ihmiset keskittyvät taloudellisiin ja materialistisiin asioihin sitä heikompi heidän hyvinvointinsa on (Ryan & Deci 2001). Tärkeää on siis olla tietoinen tyydyttävien tarpeiden tasosta, joka on sosiaalisesti määriteltyä. Tämän kynnysarvon alapuolella (köyhyys) rahalla ja hyvinvoinnilla on vahva yhteys.

Näin ollen silloin, kun elämämme ei kohtaa terveydellisiä tai taloudellisia haasteita, on subjektiivinen elämänkokemus tärkein kriteeri elämänlaadun ymmärtämisessä ja sitä arvioitaessa. Tässä kappaleessa esitellään elämänlaatuun liittyviä ulottuvuuksia, näkökulmia, osatekijöitä ja indikaattoreita siten, että keskitytään seniorikansalaisiin sekä koulutukseen. Viimeisessä kappaleessa tutustutaan tarkemmin elämänlaadun yleisiin käsitteisiin.

Määritelmä

On erittäin vaikeaa löytää elämänlaadulle yleisesti hyväksyttyä määritelmää, sillä niitä on yhtä monta kuin elämänlaadusta tehtyjä teorioita ja mallejakin. Lisäksi jokaisella on aiheesta oma käsityksensä. Seuraavassa esittelemme lähtökohtana kolme yleisesti hyväksytyintä elämänlaadun määritelmää.

Maailman terveysjärjestön WHO:n elämänlaadun työryhmä (WHO 1997) määrittelee elämänlaadun ”yksilölliseksi kokemukseksi kulttuurin, arvojärjestelmän ja henkilökohtaisten tavoitteiden, odotusten ja standardien kontekstissa”.

Schalockin tutkimus (2000) keskittyy enemmän terveydellisiin seikkoihin ja invaliditeettiin. Hänen määritelmänsä on seuraavanlainen: “Elämänlaatu on käsite, joka heijastaa ihmisen tavoittelemaa kahdeksaa elämän perusehtoa: tunne-elämän hyvinvointia, ihmissuhteita, materiaalista hyvinvointia, henkilökohtaista kehittymistä, fyysistä hyvinvointia, itsemääräämisoikeutta, sosiaalista osallistumista ja oikeuksia”.

Cummins (1997) esittelee mallin, joka soveltuu mihin tahansa kansakuntaan:

Quality of life is both objective and subjective, each axis being the aggregate of seven domains: material well-being, health, productivity, intimacy, safety, community, and emotional well-being. Objective domains comprise culturally-relevant measures of objective well-being. Subjective domains comprise domain satisfaction weighted by their importance to the individual

WHO:n määritelmän pohjalta voimme päätellä, että elämänlaadun käsite on vahvasti yhteydessä yksilön omaan elinyhteisöön ja kulttuuritaustaan. Elämänlaatu on myös hyvin subjektiivinen käsite, se on kuin havainto. Muissa määritelmissä, esimerkiksi Schalockin, pyritään määrittelemään elämänlaatu luettelemalla sen osatekijöitä.  

Nämä ulottuvuudet ovat erittäin hyödyllisiä sekä arviointimielessä, että silloin kun halutaan parantaa yksittäisiä elämänlaadun ulottuvuuksia purkamalla ne ensin osiin. On joka tapauksessa vaikeaa tarkalleen nimetä elämänlaadun ulottuvuudet, sillä jokaisella teorialla on oma joukkonsa elämänlaadun ulottuvuuksia. Toisessa määritelmässä Schalock esittelee kahdeksan ulottuvuutta. Onneksi suurin osa näistä on yhteisiä kaikille määritelmille. Cummins puolestaan painottaa määritelmässään subjektiivisten tekijöiden tärkeyttä ja arvioi sekä subjektiivisia että objektiivisia tekijöitä.

Perustarpeet

Ihmisen elämänlaatu voi olla esimerkiksi heikko, keskiverto tai hyvä. Eräät elämänlaadun arviointityökalut antavat elämänlaadulle numeerisen arvon. Maslow’n tarvehierarkiassa (Maslow & Cox 1987, kuva 2) tietyt elämisen perustarpeet, selviytymisen olosuhteet, tulee olla saavutettuina ennen seuraaville elämänlaadun tasoille nousemista. Tästä näkökulmasta katsottuna yksilön elämänlaadun taso voidaan yhdistää hänen tyydytettyihin tarpeisiinsa Maslow’n tarvehierarkian mukaisesti. Vakava köyhyys, huono terveys tai syrjintä ilmentää olosuhteita, jotka korreloivat erittäin huonon elämänlaadun kanssa. Ihmiset vaativat elämäänsä perustarpeiden täyttymistä (tulonlähde, asunto, turvallisuus), jotta voivat keskittyä muihin tarpeisiin ja elämänlaadun kohentamiseen.

Ole aktiivinen

Jatkuva päämäärien ja tavoitteiden asettaminen elämässä sekä sosiaalisen ryhmän aktiivisena jäsenenä oleminen ovat yhteydessä kestävään, hyvään terveydentilaan. Eriksonin mukaan (1985) vanhempien ihmisten tulee säilyttää tuotteliaisuutensa: toisaalta olla tuotteliaita ja luovia ja toisaalta luoda siteitä muihin ja myös tuntea itsensä vastuulliseksi muista ihmisistä, koska ihmisten elämät ovat yhteydessä toisiinsa. Tämän vuoksi on tehtävä yhteistyötä yhteisten tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi sosiaalisen kanssakäymisen ja solidaarisuuden kautta. Sosiaalinen osallistuminen ei saa olla vain yksilön oman aloitekyvyn varassa, mikä on puolestaan yhteydessä yksilön elämäntapaan sekä sisäisiin ja ulkoisiin motiiveihin. Sosiaalinen osallistuminen on myös suhteessa siihen paikkaan, jonka yhteiskunta on vanhemmille kansalaisilleen määritellyt.

Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esiin kaksi merkittävää seniorikansalaista Kittilästä Terttu Junttilan ja Kalevi Nivan; olen kiitollinen, että olen voinut tutustua ja tehdä yhteistyötä kumpaisenkin aktiivisen seniorin kanssa; niin taiteen- kuin urheilun parissa.

Jatka aina oppimista

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet elinikäisen oppimisen tärkeyden elämänlaadulle nimenomaan psyykkisenä toimintana. Oppiminen on toimintaa, joka pitää yksilön aktiivisena ja lisää luovuutta, henkilökohtaista kehitystä ja taitoja sekä tyytyväisyyttä elämään (Brocket 1985, Ladmin 1997, Schuller 2004).

Elinikäinen oppiminen on näin ollen tehokas työkalu henkilökohtaisen kehityksen ulottuvuudessa (Shalock & Verdugo 2002). 

Yhteenveto

Kuten olemme havainneet, elämänlaatu on monimutkainen asia. Sen parantamiseksi ei ole yhtä ainoaa tai helppoa tietä. Koulutuksella voi kuitenkin nostaa elämänlaadun tasoa tai ainakin estää sen heikkeneminen. Hyvin suunnitelluilla sosiaali- ja koulutustoimilla voidaan opettaa seniorikansalaisia mutta myös mahdollistaa heille uusien taitojen ja asenteiden saavuttaminen. Tämä on yhteydessä kykyyn oppia enemmän itsestään, itselle tärkeiden asioiden tunnistamiseen lähiympäristössä (perhe, ystävät jne.) sekä hyödyllisten taitojen saavuttamiseen. Taitojen avulla ihmiset luovat positiivisia siteitä ympäristössään, mikä mahdollistaa sosiaalisen tuen, avun antamisen ja saamisen, omien kiinnostusten kohteiden puolustamisen tai muutosten hyväksymisen.

Tässä kappaleessa on esitelty joitakin ehdotuksia elämänlaadun parantamiseksi, mutta lista ei välttämättä ole täydellinen. Vanhukset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jonka jokaisella yksilöllä omat tarpeensa ja ongelmansa, ja näin ollen heidän käsityksensä elämänlaadusta on vielä monimutkaisempi. Koulutus on hyvin hyödyllinen työkalu, kun halutaan edistää oppimisen jatkuvuutta ja opettaa yksilössä itsessään ja ympäristössä tapahtuvien muutosten merkitystä sekä sopeutumista.

Toinen tärkeä näkökulma vanhusten ja elämänlaadun välillä on pyrkimys nuorena py­symiseen ja luuloon siitä, että vanhenemisprosessi on mahdollista pysäyttää tekemällä samoja asioita kuin nuorempana. Elämänlaadun kannalta on tärkeää hyväksyä itsensä ja rajoituksensa, mutta oppimisprosessin kautta voi löytää uusia mahdollisuuksia it­sestään ja tiedostamatonta nautintoa sekä uusia tapoja olla onnellinen, tuottelias ja hyödyllinen muille.

LOPPUSANAT

Palataksemme takaisin ”Kittilän Ihmisten” joukkoon ja toimintaan voidaan todeta, että yhdistyksen toiminta ja sen rikas monipuolinen kulttuuritarjonta ovat elinikäistä kulttuurista oppimista parhaimmillaan. Normaali arkielämä on kaikista opettavaisinta. Kaikki emotionaaliset reaktiot, joita yhteisessä tekemisessä ja olemisessa saavutetaan auttavat positiivisten muistijälkien syntymiseen ja tallentumiseen mieliimme ja sydämiimme.

Kansanviisaudet kiteyttävät yleensä totuuden asioihin. Päätänkin esitelmäni elinikäisestä oppimisesta Kittilän ihmisten voimavarana lausumalla;

”OPPIA IKÄ KAIKKI”

 

LÄHTEET:

Kittilän Ihmiset ry Toimintakertomus 2017

http://kittilanihmiset.blogspot.com

Wikipedia

peda.net

Senioreiden koulutus ja elämänlaatu Helsinki University, Palmenia, Center for Continuing Education Helsinki 2014

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Tutustuin kittiläläisiin kesällä 1960, Kaukosen sillalla, ja siitä pitäen tuota tutustelua on muodossa tai toisessa ollut.

Levillä taisin lasketella ensi kerran kevättalvella 1964. Opin mm. kaatumaan muna-asennosta suoraan naamalleni käsin.

Kittilän kirkonkylältä kaipaan muiden muassa varmaan jo edesmennyttä suutaria, jolla oli oikeaa anturaöljyä, merkkiä Kas-Kas.

Onhan tuota tullut aina silloin tällöin ihmeteltyä. Kas, kas miten ne siellä Kittilässä. Siitosen hiihdot ja kaikki.

Terveiset Tepsan kylälle.

Toimituksen poiminnat